lauantai 19. tammikuuta 2013

Lauantaita

Uusin unelmaraita etenee mukavasti. Ainakin se tuntuu maistuvan paremmin kuin perussukat 7veikasta, joista ensimmäinen sukka ei ole vielä edes puolessa välissä jalkaterää. Mikäs sen mukavempaa kuin neuloa posottaa ja kuunnella maailman miellyttävintä miesääntä lukemassa mielenkiintoista kirjaa.


Sain joululahjaksi "iipodnanon". Se on ensimmäinen omenatuotteeni ikinä ja täytyy myöntää, että olen hieman tykästynyt siihen. Enimmäkseen se toimittaa askelmittarin virkaa, mutta jospa kohta innostuisin käyttämään sitä enemmän. 

Pitihän laitteeseen tietenkin ostaa jotain sisältöä, joten ostin elämäni ensimmäisen äänikirjan, ihanan Stephen Fryn elämäkerran. Herra Fry tietenkin lukee itse oman teoksensa, ja tällä hetkellä olen onnesta ymmyrkäisenä reilusta kahdestatoista tunnista soljuvaa brittienglantia. 

Ah ihanuutta, taidanpa jatkaa kuuntelua =)