sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tervetuloa uusi vuosi!

Hitaasti mutta varmasti käsityövuoteni lähti liikkeelle. Ensin näytti siltä, ettei yhtään tee mieli tarttua puikkoihin, mutta niinpä vain on taas jotain valmista. Yhden pikkusiskon synttärit on ensi kuun alussa ja toiveena oli läppälapaset valkoisena ja helmineuleesta.


Läppälapaset

oma malli 
7veljestä valkoinen, puikot 3
menekki 79g
silmukoita alussa 40

Totta kai sisko saa sitä mitä toivookin =)

Nämä ovat ensimmäiset laatuaan, en ole koskaan aiemmin edes kokeillut läppälapasten tekoa. Muutamat hyvät kuvat netistä löysin, mm. Villaviidakon ihanat "Jaakot". Muistinkin lukeneeni tekstin syksyllä, ja pähkäilin hetken, miten välttyisin kämmenselän paksulta kaistaleelta, jossa neulosta on kahdessa kerroksessa. Päädyin siihen, että jätin vain kämmenen puolella puolet silmukoista odottamaan ja lisäsin saman verran läppään. Kärkikavennusten jälkeen neuloin kämmeneen muutaman kerroksen joustinneuletta ja päättelin silmukat. Lopuksi vielä ompelin joustimen kiinni läppään, jolloin lisäke pysyy aina läpän sisässä. 


Näin kämmenselässä on koko matkalta vain yksi tasainen neulos. Kiinnikkeitä jäimme vielä siukun kanssa miettimään, ollako neppari vai nappi ja lenkki, kas siinäpä pulma. Saattaapa läppä pysyä kiltisti sivussa ilmankin, mutta sisko päättänee kokeiltuaan!

Viime vuoden puolella valmistui vielä tavalliset villasukat.


Perussukat

7veljestä viininpunainen, valkoinen ja nostalgia (rusk.sin.harm)
puikot 3, silmukoita 44
ristiinvahvennettu kantapää
menekki 114g
 
Tällaisen väriyhdistelmän olin varannut joululomalle mukaan, ja välipäivinä syntyivät nämä seeprasukat. Yleensä teen sukkiin joustinneulevarret, mutta tykästyinpä nyt tähän sileään versioon. Yöhousujen lahkeet mahtuvat mukavasti sukan sisään!

***

Uutta vuotta päätin juhlistaa vielä päivittämällä blogin ulkoasua ja vaihtamalla nimimerkin oikeaan nimeeni. Kyllä kai minäkin uskallan, kun kerran siskoni Annikakin ;) 

Blogillekin uutta nimeä mietin, mutten keksinyt. Jouluisena pysyköön, onhan joulu vuoden parasta aikaa. Miksei joulu siis voisi olla ympäri vuoden!