keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pellavainen keväthuivi

 
100% pellava (Marks & Kattens Linen 50g/125m)
menekki kaksi vyyhtiä eli 100g
pitsipyöröt 3/100cm
koko 26cm x 150cm

Kädet kaipasivat jotain tekemistä, ja hypellessäni blogista toiseen löysin tämän ihanan ohjeen. Kohtapa kuitenkin villaiset huivit käyvät liian tukaliksi, eikä kaapistani löytynyt yhtään keväisempää itse tehtyä vaihtoehtoa, joten vadelmahuivi oli saatava.

Pellavalankaa ei tietenkään omasta varastosta löytynyt, joten kipaisin Lankamaailmaan. Värejä olisi ollut montakin ihanaa, mutta jostain syystä sininen tarttui mukaan. Puna- tai lilasävyiset olisivat olleet liian turvallinen valinta, kai. Väri on melkein sama kuin syksyllä neulomassani Lumi-huivissa, ehkä hieman sinisempi, jos niin voi sanoa :)

Huivin pitsi on ihanan yksinkertainen. Vain viiden silmukan kuvio ja joka toisella kerroksella kokonaan oikeaa. Huivi neulotaan pyörönä, joten ei tarvinnut sen ihmeemmin kokoa pähkäillä: loin silmukat ja käytin lankaa niin paljon kuin sitä oli, eli kaksi vyyhtiä. Tekeleeseen oli helppo tarttua taukojen jälkeen, aina osasi jatkaa ilman ohjettakin.

Silmukoita vain oli luotava tuhottomasti, 200! Pääsin 190:een asti, kunnes oli todettava, ettei lanka riitä loppuihin kymmeneen... En millään jaksanut aloittaa alusta, joten päätin pärjätä vähemmällä :) Eipä tuosta onneksi haittaa ollut, löysällä käsialallani sain silti isomman huivin kuin alkuperäisen!

Huivi yltää kyllä kaulalleni kolmesti, mutta siihen tottumattomana luulen käyttäväni huivia kaksikerroin.


Muistilappu itselleni: päättelyyn tarvitaan lankaa paaaaaaaljon enemmän kuin kuvittelet! 

Niin, lanka loppui ensimmäisellä kerralla jo päättelykerroksen puolessa välissä. Purin yhden kokonaisen kerroksen, ja silti(!) lanka loppui kymmenen silmukkaa liian aikaisin. Silloin en enää jaksanut purkaa päättelyä ja kahta kerrosta, vaan varastostani löysin sitä Lumi-huivin sinistä silkkivillaa ja sain huivin valmiiksi. Kyllä sen värieron huomaa, mutta onneksi huivi on tuollainen kääräistävä malli, sinne hukkuu poimuihin vaikka pullanmurut ja nenäliinat ;)

Kevättakki ja -huivisäitä odotellessa!