tiistai 18. kesäkuuta 2013

Herkkä ja käytännöllinen

Holden Shawlette
Silkbloom Fino (lila)
menekki 86g
pitsipyöröt 3
mitat 150cm x 65cm

Kyllä mun edelleen kelpaa! Olen yhtä kaunista huivia rikkaampi sekä yhtä taitoa etevämpi: opettelin neulomaan nirkkoreunan (picot bind of). Ja oih, siitä tuli niin kaunis!

Neuloin ihka ensimmäisen pitsihuivini syksyllä 2009. Siitä asti se on palvellut uskollisesti joka päivä läpi talvien, ja sen olen aina napannut mukaan viileämpinä kesäpäivinäkin. Väri ja muoto ovat täydelliset - lankana lila Silkbloom Fino ja mallina ihana Lumi. Tänä keväänä sitten havahduin siihen, ettei huivi enää ole suinkaan mitenkään uuden näköinen - nyppyyntymistä ja neuloksen kasaanmenemistä oli hyvinkin havaittavissa. 


Niinpä päätin tehdä kakkosversion.



Aloitin kyllä Lumi-huivin, mutta sitten tajusin, että olihan minulla kirjanmerkeissä Holden. Halusin alkuun sileän neuleen, ja Holdenin kaunis aaltoileva pitsi oli kokeilemisen arvoinen. Ohjeen kruunasi nirkkopäättely. Nirkoistahan minulla on jo hieman kokemusta, vaikkakin vain virkaten:



Huivi valmistui todella nopeasti, lankaa oli niin mukavaa käsitellä ja ohje oli helppo. Nirkkoreunaa piti hetki opiskella, katselin videoita ja pähkäilin aikani, mutta kunhan alkuun pääsin oli se ihan yksinkertainen. Pingottamisessa nuo nirkot vaativat aika paljon hermoja - olisi pitänyt pistää nuppineula jokaiseen nirkkoon. Minulla vain loppui neulat jo puolessa välissä... Siksi siis nirkot ovat epätasaiset, mutta onneksi se ei menoa haittaa!



Lumi-huivin voisin kyllä tehdä vielä jostain muusta väristä... Sen muoto nimittäin on juuri sopiva kaulaan kiedottavaksi - yltää mukavasti solmuun ja lämmittää pakkaspäivinä. Ja tästä langasta huivista tulee sopivan ohut, jotta kaikenlaiset takit mahtuvat kiinni. Lempihuivi suorastaan!

Syksyllä sitten nähdään, kuinka Holden käyttäytyy ;) Kaunis se on, ei voi muuta sanoa!