sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Nukenvaatteita kummitytölle

Pitkitin tämän(kin) projektin aloitusta aivan mahdottomasti. Koko syksyn puhuin, että aion neuloa 5-vuotiaalle kummitytölleni joululahjaksi nukenvaatteita. Maanantaina vihdoin löytyi kipinä ja aloitin mekolla.

Nuken mekko, oma malli
Novita Nalle, puikot 2,5
neulottu helmasta ylös, alhaalla 100 silmukkaa, lopussa 64 silmukkaa
ylä- ja alareunaan virkattu nirkot

Äitini osasi kertoa - arvata - että kummityttöni nukke on sellainen hieman pienempi kuin Baby Born. Kotoa löytyi 43cm:n kokoinen malliksi. Valitsin silmukkamäärät ja kavennuskohdat silmämääräisesti. Mekosta tuli - vähän vahingossa - nilkkapituinen, oli kai tarkoitus tehdä sellainen vauvamekko, polvimittainen. Mutta koska en aikonut tehdä minkäänlaisia housuja, niin mekko sai jäädä pitkäksi.

Edit 19.12. Niinpä niin - Baby Born nukke ON 43-senttinen, eli juuri tuo viimeisessä kuvassa näkyvä nukke. Luulin ottaneeni pienemmän nuken malliksi... Vaatteet sopivat siis Baby Bornille, ei pienemmälle nukelle! No, eivätpä ainakaan kinnaa mistään ;)

En halunnut tehdä seuraavaksi takkia, kun en yhtään tiennyt minkälaisen tekisin. Tein välityönä sukat ja lapaset.

Nuken sukat ja tumput, oma malli
Novita Nalle, puikot 2,5
silmukoita 28

Nämä valmistuivat ihanan sutjakkaasti! Villasukkien varret tein ihan normisti yksi oikein yksi nurin, mutta lapasissa hifistelin ja tein oikeat silmukat kiertäen. Näin tuli huomattavasti siistimpi lopputulos. Vieläkään en ollut valmis takintekoon, joten tekaisin pipon.


Nuken pipo, oma malli
Novita Nalle, puikot 2,5
silmukoita 70
virkatut nyörit, virkattu ruusu tupsuna



Piposta tuli kuin karkki. Tein ruusun vain kokeillakseni (täältä ohje), mutta sisko kehotti laittamaan sen tupsuksi - hänellä taitaa olla joku fiksaatio tupsuihin ;) Mutta hienostihan se kruunaa kokonaisuuden. 

Sitten vihdoin takin kimppuun.


Nuken pitsineuletakki, oma malli
Novita Nalle, puikot 2,5
Silmukoita 72
neulottu alhaalta ylös, hihoille poimittu silmukat

Löysin pitsikuvion kuukkeloimalla. Halusin jonkin yksinkertaisen kuvion, ja Hepsin Ritva-sukkien kuvio tuntui juuri oikealta. Kuvio on jaollinen seitsemällä, joten takkiin tuli kymmenen mallikertaa sekä reunasilmukat.


Takki valmistui torstaina ja kaiken viimeistelyn sain valmiiksi perjantaina. Olihan siinä hommaa, mutta toivottavasti saaja on lahjaansa tyytyväinen ja vaatteet sopivat edes jollekin nukelle. Pääsenkin seuraamaan lahjan avaamista paraatipaikalta, koska tyttöseni perheineen tulevat meille jouluaatoksi!