perjantai 25. heinäkuuta 2014

Täällähän minä...

Juu, tuota, elossa ollaan. Käsityöt eivät ole kiinnostaneet pitkään aikaan, ainakaan niin paljoa, että valmista tulisi. Ainahan sitä jonkinlaista suunnitelmaa takaraivossa on, mutta se toteutus on jäänyt kevään ja kesän aikana nolliin.

 
Kesäkuussa aloitin kauan hautomani Haruni-huiviprojektin, mutta se jäi alkutekiöihin yllättävän muuttoremppa-avustusviikon takia. Eno perheineen oli kiitollinen avusta, mutta huivi unohtui sitten nurkkaan, eikä jatkoa vielä näy.

Mutta totta kai kovimpien helteiden aikaan tekee mieli kutoa sukkaa.


Perusraitasukat
neljää eri väriä seiskaveikkaa
puikot 3, silmukoita 44
menekki 91g

Olin mummolassa pohjoisessa ilman lankojani, mutta onneksi äiti oli tulossa mökkeilemään. Tilasin omasta varastostani jotain oranssia ja vihreää sekä vitivalkoista seiskaveikkaa. Enpä muistanut, että siskoni oli jo tehnyt yhden sukan melkein samoista väreistä vain hetkeä ennen lomallelähtöä... Taisivat jäädä värit kummittelemaan mieleen!

Sukat on aloitettu pohjoisessa ja alkuinnostuksen jälkeen oikeastaan kokonaan kudottu kotona. Yritin tehdä raitoja fiiliksen mukaan miten joten, mutta tarkkana tyttönä en osannut olla kehittämättä kaavaa.


Syksyiset värit kertonevat siitä, että en paljoa panisi pahitteeksi, jos nämä helteet pian muuttuisivat syksyn kuulaaksi sääksi!

2 kommenttia:

  1. Totta, vähempikin piisaisi! Just katsoin sääennustetta, viikon päästä menee pilveen, siihen asti porottaa ja muutaman kerran ukkosmyrskyääkin. Mutta sukat on silti ihan ehdottomat, kesähelteilläkin! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja voih, vielä viikko tätä tukaluutta! Ei kuulosta hyvältä... Hyvä puoli on se, että normaali kesälämpötila eli 20 astetta tuntuu tämän jälkeen vain mukavan raikkaalta (mulle ideaali lämpötila olisi alle 10 astetta)! :D

      Poista