Virkattu päiväpeite

Häälahjapeitto nro 2

• päiväpeite parisänkyyn, koko noin 240x240cm
• kuusikulmion ohje kirjasta Iloa virkkaukseen, 30 värikästä virkkausohjetta, Moreeni 2015
• Novitan 7 veljestä, pääväri valkoinen
• kuutioissa punainen, vaaleanpunainen, syklaami, fuksia, viininpunainen (ja nimetön pieni jämäkerä vaaleaa lilaa)
• kirkas vihreä, sammaleenvihreä sekä vaalea vihreä
• lisäksi hieman keltaista siellä täällä
• paino yhteensä 5100g
• paloja 313 kpl

Häälahjapeitto on valmis! Ja vihdoin paikallaan - juuri sopivasti ennen ristiäisiä. Projekti alkoi 1.4., kun kuulimme, että sisko oli mennyt edellisenä päivänä naimisiin. Kyselin hääparilta, ottaisivatko he vastaan häälahjaksi samanlaisen isoäidinneliöpeiton kuin edellinen tekemäni. Hyväksyivät, ja mietintämyssy pistettiin päähän saman tien. Väriksi löytyi kyllä heti punainen.

Alle viikkoa myöhemmin sisko laittoikin kuvaa löytämästään kirjasta; silmää miellytti kuusikulmio neliön sijaan. Punaisia 7 veljestä -keriä ostelin alennuksesta pikku hiljaa. Lainasin kirjastosta Iloa virkkaukseen -kirjan, josta löytyi paljon muutakin mielenkiintoista! Kaikki liikenevä aika tänä keväänä meni tämän peiton tekemiseen, mutta jospa nyt ehtisi kokeilla muutakin.

Pikkuhiljaa suunnitelma muodostui: siskoa miellytti kirjan malli, joten pääväriksi valittiin puhdas valkoinen. Jokaisen kuution uloin pylväskerros sekä kiinteiden silmukoiden kerros tehtiin valkoisella. Samoin yhdistäminen ja koko peiton reunojen viimeistely. Kuutioissa pääosassa ovat eri punaisen sävyt, neljäs kerros aina kirkas punainen. Tein parikymmentä vihreää kuutiota, ja keltaista on siellä täällä piristeenä.

Sunnuntaihin 15.5. olin tehnyt jo 90 kuusikulmiota. Siitä tahti eteni välillä reippaasti, välillä laiskasta. Olin laskenut, että jotta peitto ehtisi valmiiksi ristiäisiin, minun pitäisi virkata kuutioita viikossa vähintään 25 kpl, eli joka päivä 4-5 kpl. Tämä tahti onnistuikin, ja innostuinpa välillä tekemään enemmän ja sitten sainkin jossain välissä pitää vapaan viikon. Viimeiset kuutioit virkkasin kesäkuun viimeisellä viikolla. Virkkaaminen oli kyllä tosi mukavaa!

Yhdistäminen aiheuttikin sitten harmaita hiuksia.

 

Kuusikulmiot eivät yllättäen käyttäydykään kuten neliöt. Piti tehdä vinoja pötköjä.

Hieman huonosti näkyy tässä valkoista vasten, mutta tuon ylänurkka on jo yhdistetty. Eli ensin piti yhdistää palat vinottain yhteen, sitten sai virkata pitkittäin. Eli virkkasin joka palan ensin yhdeltä sivulta kiinni ja sitten yhdistin jonot. Näin tuli loputtomasti langanpätkiä pääteltäväksi, mutta pinta näyttää tosi siistiltä!

Tämäkin työvaihe oli sitten todella mukava, vaikka aluksi jännitikin. Oli hauskaa nähdä peiton muotoutuvan ja vihdoin tuntui oikeasti siltä, että olen tekemässä isompaa työtä enkä pelkkiä pikkupaloja.

Lopuksi vielä virkkasin kiinteitä silmukoita koko peiton ympäri kaksi kierrosta. Lopulta päätin olla tekemättä puolikkaita kuutioita kahdelle sivulle, koska niiden tekeminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta ja ainakaan minun silmääni tuo "koloreuna" ei häirinnyt. Onneksi se ei näytä pahalta sängylle levitettynäkään.

Peitto painaa yli viisi kiloa, joten viimeisten langanpätkien päättely sekä reunakierrosten virkkaus kävi jo työstä. Mutta kivaa oli, ja heti tuli ikävä - kädet kaipasivat työtä pitkään! Loppujen lopuksi: kannatti tehdä, vaikka rankka oli. Ihan mukava elämäntarkoitus oli koko kevään! Kukas seuraavaksi menisi naimisiin? :)

Häälahjapeitto nro 2

Minun juhannukseni kului tämän projektin parissa. Teen siskolleni häälahjaksi päiväpeiton, johon alkuperäisten laskujeni mukaan tulee 289 virkattua kuusikulmiota. No, perjantaina sain kuutiot valmiiki ja levitin ne lattialle: laskuni eivät pitäneetkään paikkaansa! Kuutioita puuttui 26 kpl ja näytti siltä, että kahdelle sivulle pitäisi tehdä puolikkaita kuusikulmioita (18 kpl), jotta reuna ei jäisi liian epätasaiseksi.

Eipä auta muu kuin jatkaa virkkaamista, mutta sitten tietenkin loppui punainen pääväri. Eli kauppareissua odotellessa harjoittelen puolikkaitten kuusikulmioiden tekoa.

Jatkoa seuraa :)

Häälahja ja kortti ystävälle

Elokuun ensimmäisenä päivänä juhlimme ystäväni häitä. Kihloihin pari meni jo vuotta aiemmin, joten vuoden ajan ehdin suunnitella ja toteuttaa häälahjaa. Aika nopeasti päädyin tekemään lahjan itse, ja koska ensimmäisestä isoäidinneliöpeitosta tuli niin mieluinen, päätin tehdä sellaisen.

Tein ensimmäiset neliöt muistaakseni lokakuussa 2014. Tiesin heti, että halusin pohjaväriksi harmaata, mutta muita värejä pyörittelin mielessä pitkään. Lopulta valitsin kolme erisävyistä punaista sekä keltaisen piristykseksi. Tuossa mattotelinekuvassa värit ovat hieman vääristyneet - keltainen näyttää ainakin minulle liian hailakalta.

Neliöitä on 130 kpl, kuten ensimmäisessäkin peitossa. Kokoa kertyi 190cm x 135cm sekä 1,74kg. Ajattelin, että nuoripari mahtuu mukavasti tällaisen jättipeiton alle torkkumaan.

Neliöt valmistuivat tasaiseen tahtiin puolen vuoden aikana. En ottanut stressiä, kun aikaa oli niin ruhtinaallisesti. Yhdistin palat keväällä ja kesäkuussa viimeistelin.

Keväällä kuulin sitten pienen ilouutisen; hääpari odottaa vauvaa syntyväksi marraskuussa! Pitihän minun tietenkin sitten neuloa jotain omaa uudelle tulokkaalle.

Ohjeen löysin Villaviidakko-blogista ja lankakaupassa en osannut valita muuta väriä kuin saman keltaisen, kuin Villaviidakon Emmakin. Emmalla vain on paremmat kuvat - käykäähän kurkkaamassa!

Peitolla kokoa 60cm x 60cm ja 138g. Minikokoinen peitoksi, mutta onpahan syötävän suloinen. :)

Tässä vielä lahja kokonaisuudessaan lahjapöydällä:

Tavoilleni uskollisena väkersin kortin viime hetkellä. Kiitos kollegalle sydänkuvioista! :)

Joulunodotusta

Herättelin joulumieltä paistamalla ensimmäiset tortut ja lukemalla uusinta Kodin Kuvalehteä. Minäkin tarvitsen tuollaiset punaiset huopatossut! Miten olenkaan pärjännyt ilman niitä kolmekymppiseksi asti!

Tämän viikonlopun saldona ei ole yhtäkään joululahjaa eikä -korttia, mutta lempeä joulumieli kyllä. Hyvinkin onnistunut viikonloppu siis. :)

Syksyn sukkia

No hö, onpas tämä vaikeaa... 

Kyllä minä täällä vielä olen, hyvissä voimissa ja puikotkin taas hyppysissä! Paljon olisi kerrottavaa, mutta aloitetaan perusjutuista: olen kutonut sukkia. :)

Kuvatodistus löytyy tuoreimmista sukista; seiskaveikkaisista, ja ne ovat minulle, Minulle! Nuo punaiset jopa päättelin ennen kuvan ottamista, mutta toinen noista "joulunvärisistä" tweedsukista oli vielä kuvanottohetkellä puikoilla.

Olen tässä kesän ja syksyn aikana neulonut noin viidet parit junasukkia, ja ne ovat jo löytäneet pikkuipanoiden jalkoihin. Kuvia en tietenkään muistanut ottaa... Tein myös ystävälleni häälahjaksi neliöpeiton sekä askartelin kortin, joten yritän saada edes niistä aineistoa tänne blogiin!

Jospa se tästä, joulua odotellessa jne... 

Pitsineuletakki

Ikuisuusprojektini on valmis!

Äitini toivoi pitkään ohuesta villalangasta neulottua takkia, sillä joskus seiskaveikkainen lämmitti liikaa ja joskus puuvillainen ei lämmittänyt tarpeeksi. Keskustelimme pitkään, olisiko Nalle se paras lankavaihtoehto, sillä äiti halusi jotain, joka ei kutittaisi.

Olisihan noita vaihtoehtoja pilvin pimein, mutta silti Nalle vei voiton; se on tuttu ja turvallinen, vaikkakin hieman karhea.

Pitsineuletta äidille

Novita Talvi 2010: Neulottu naisen pitsijakku

Nalle, meleerattu beige, 5 kerää

10 nappia

Pitsipyöröt 3 ja 3,5

Jännitin takin aloitusta aika paljon. En ole neulonut tällaisia suuria töitä, kun olen aina epävarma mitoista ja yhdistämisistä. Muistaakseni vuonna 2010 neuloin ystävälleni puuvillajakun syntymäpäivälahjaksi, ja koon arpominen ja silmämääräinen asettelu jättivät kai pienen peikon takaraivoon. Taisi tässä mennäkin vuosi, ennen kuin otin puikoille toivotun takin.

Neuloinkin ensimmäiseksi kaiken taiteen sääntöjen mukaan mallitilkun! Eipä se tiheys tietenkään vastannut ohjetta, joten päädyin laskelmien jälkeen tekemään L-koon takin S-koon silmukoilla. Minulla kun tuo käsiala on aika löysähköä... ;)

Äiti itse löysi mieleisensä ohjeen mummolasta. Yksinkertainen mutta näyttävä pitsikuvio ei kaivannut vahvaa väriä, joten kun meleerattu beige käveli kaupassa vastaan, niin otin niitä heti kahdeksan kerää. No, jäipähän pari kerää varastoon, kun takkiin meni vain neljä kokonaista kerää ja rapiat. Se on se löysä käsiala ;)

Napit löysin Helsingistä FiinaNeuleesta, jonka ohi olen nyt kävellyt päivittäin uuteen työpaikkaani. Käväisin sisällä mallitilkun kanssa, ja pian oli kymmenen nappia onnellisempi. Ohjeessa kehotettiin tekemään 9 napinläpeä, mutta jotenkin kummasti niitä syntyikin kymmenen. Mutta eivät napit mielestäni ole ollenkaan liian tiiviisti.

Hihojen istutus jännitti minua etukäteen kovasti, mutta sehän meni oikein mukavasti! Nyt on siis pelot taltutettu, ja ehkä jopa kerätty rohkeutta tehdä uusikin takki!

Seuraavalla kerralla vain pitää muistaa tuplatarkastaa hihojen pituus... Kaikki muut mitat olivat kunnossa, mutta hihoista tuli 5-6 cm liian pitkät. Höh, milloinpas mikään olisikaan täydellistä. Mutta hyvä fiilis jäi kaikenkaikkiaan!

Kiitos malli-äidille <3

Kauden aloitus ja karu kohtalo

Heipä hei pitkästä aikaa! Kyllä täällä elossa ollaan, ja on jopa tehty jonkin verran käsitöitä. Bloggaaminen vain on unohtunut melkein täysin, tämän postauksen kuvatkin on otettu jo kuukausi sitten ja tänään valmistuneesta työstä en ole vielä ottanut kuvaakaan. Tässäpä siis nuo "vanhat" kuvat:

Äiti toivoi pitkään ohutta pitsivillatakkia, kun seiskaveikasta neulottu takki tuntui monesti liian kuumalta. Selailin silloin tällöin eri ohjeita, mutta äitipä itse löysi kauniin takin Novitan talven 2012 lehdestä. Väristäkin keskusteltiin pitkään, ja päädyimme ohjeenmukaiseen meleerattuun beigeen. Käytännöllinen väri, joka sopii kaikkeen, eikä ole niin herkkä kuin kirkkaan valkoinen!

Tänään sain takin valmiiksi, jopa napitkin ovat paikoillaan. Kuvia vain en muistanut ottaa päiväsaikaan, joten näette takin myöhemmin :)

Helmikuussa jouduin myös hyvästelemään uskollisen ystäväni - oman tyhmyyteni takia.

Älkää peskö herkkiä silkkivillaisia neuleita pesukoneessa. Ihkaensimmäinen pitsineuleeni, pitsihuivi Lumi (Ullaneuleesta), Silkbloom Finosta hartaudella väkerretty, koki karun kohtalon. Olihan se jo kärsineen näköinen - palveli erittäin hyvin ainakin 7 vuotta - mutta ei se ansainnut kohtaloaan. Lepää rauhassa, lila Lumiseni!

ps. Täytyy siis tehdä uusi samanmallinen, on nimittäin täydellisen muotoinen huivi! Minkähän värisen haluaisin?! :)